Hän ei kävele koskaan (Kurkela Johanna )

Hänen kasvonsa on veistetty marmorista hänen vatsansa on norsunluuta ja kun kosketan hänen niskaansa en mieti mitään muuta hänen kätensä tietävät miten tehdä pyytteettömästi hyvää hänen silmänsä ovat suota upottavaa ja niin syvää Hän ei kävele koskaan mutta sielunsa viilettää kuin villi intiaani vuorenrinnettä välkkyvää hän ei kävele koskaan se vain unissa onnistuu mutta tärkeämpää onkin hänessä kaikki se muu Hänen hiuksensa on punottu köysinippu hänen selkänsä on silkkipuuta ja kun sivelen hänen otsaansa en kaipaa mitään muuta hänen huulensa ovat niin todet ja ne kuiskivat hellyydestä olen oppinut hänen kanssaan ihaninta ihmisestä Hän ei kävele koskaan... Hän ilman jalkoja juoksee hän nauttii ja iloitsee enemmän kuin moni niistä jotka oikeasti kävelee Hän ei kävele koskaan...